KUSTI - LumiJoen Quick-Step Trio Qusti 

"KUSTI" KOVANONNEN SOTURI - Erilainen pentuaika. Artikkeli on julkaistu Maltalaiset lehdessä 3/20 Artikkelin kirjoittaja Kustin omistaja Jasmina Kinnunen

Maaliskuussa 2020 maailma oli uuden edessä, mutta meidän perhe oli sitä useammasta syystä. Kun lähdimme ajelemaan perhoset vatsanpohjassa kohti Joensuuta, olivat isommat lapset juuri siirtyneet etäkouluun eikä kukaan vielä voinut aavistaa millainen kevät meillä olisi edessä. 

Edellisen ja ensimmäisen koiramme poisnukkumisesta oli kulunut yli viisi vuotta, kun pitkän harkinnan ja lasten erittäin sinnikkään suostuttelun tuloksena päädyimme siihen, että aika tuntuisi taas sopivalta koiran hankkimiseen. Viidessä vuodessa lapset olivat ehtineet kasvaa ja aikaa ja tilaa koiralle olisi nyt elämässä aiempaa enemmän. Kokemusta oli kertynyt vasta yhden havannankoiran verran, mutta tiesimme jo haluavamme samantyylisen perheenjäsenen. Etsiessämme lisätietoja eri roduista maltankoira vaikutti olevan juuri se sopiva. Muutaman meidän kannalta onnekkaan käänteen jälkeen olimme menossa hakemaan pentua kotiin maaliskuisena iltana paljon aiemmin kuin olimme osanneet haaveillakaan.

Perillä Lumijoen Kennelissä meitä odotti suloinen Lumijoen Quikstep Trio Qusti, jota myöhemmin Kustiksi kutsutaan sekä hänen ihana kasvattaja Leena Naumanen miehensä kanssa. Tammikuussa maailmaan putkahtanut poikakolmikko oli kerrassaan hurmaava kattaus silkkisen pehmeää turkkia, nappisilmiä, pikineniä ja pentuhuumaa. Leena oli ajatellut Kustin olevan meille juuri oikea pentu - sosiaalinen, seurallinen sekä lapsista ja kaikista ihmisistä pitävä. Kusti tulikin ensimmäisenä pennuista meidän luoksemme ja kaikkien sydämet sulivat samantien. Kotiin lähdettiin hyvien neuvojen ja kattavan pentupaketin kera uutta ihmetellen ja varmoina siitä, että uskalletaan minkä vain kysymyksen kanssa kysyä apua myös kasvattajalta. Kotimatkalla lapset tulivat siihen tulokseen, että Qustihan näyttää ihan Qustilta ja aiemmin ilmoille heitetyt ajatukset muista nimistä saivat jäädä. Qustista tuli sitten savolaisittain Kusti.

Arki Kustin kanssa lähti rullaamaan mukavasti ja leppoisasti. Pentuaikaan toki mahtuu touhua ja tohinaa, pissille pitäisi ehtiä ulos asti ja lahkeissakin olisi kiva roikkua, mutta Kusti osoittautui helpoksi hoidettavaksi. Luottavainen luonne tuli esille muun muassa siinä, että tassukarvoja ajellessa nuori herra kävi kesken touhun nukkumaan hoitopöydälle eikä välittänyt toiminnan jatkumisesta tuon taivaallista. Kynnet sai leikattua pennun köllötellessä rauhassa sylissä ja pesut ja puunaukset hoidettua ilman vastustelua. Lapsiin Kusti suhtautui alusta asti varauksetta ja hakeutui itse syliin sopivan hetken tullen. Lapset toki tiesivät pelisäännöt alusta asti ja pentu sai nukkua rauhassa, jotta jaksaisi kasvaa isoksi koiraksi. Kustista näki kokemattomampikin kaikin puolin, että ensikodissa oli tehty paljon työtä ja asioita oikein. Siitä kasvattajalle kaunein kiitos.

Vähälumisen talven jälkeen Kustin kanssa päästiin maistelemaan vapauden hurmaa kivan kuiville lähimetsäpoluille jo huhtikuun lopulla. Mikä suloinen ilmestys pentu olikaan vipsutellessaan hieman kauemmas ja palaten pian omien ihmistensä luo häntä heiluen. Kun puhelimeen tallentui video tällaiselta retkeltä 27.huhtikuuta, olimme vielä autuaan tietämättömiä mitä seuraavat 12 tuntia toisivat tullessaan.

Seuraavana aamuna Kusti kuunteli pää kallellaan koiraportin takana kaksikerroksisen kotimme portaiden alapäässä yläkerrassa englannin etätunnilla olevaa esikoistamme. Totesin Kustille, että haluaisitko se sinäkin oppia englantia, mutta kun pissilläkin pitäisi käydä. Lähdin hakemaan itselleni lämpimämpää vaatetta ylle ja palatessani parin minuutin päästä takaisin pentu oli lähes kahden metrin korkeudella rappusissa. Laskin takkini lattialle ja lähdin rauhallisesti kohti rappusia hakeakseni pennun alas. Samalla hetkellä pentu istui askelmalle, peppu lähti luistamaan taaksepäin ja pentu valumaan askelmien välistä. Yritin ehtiä saamaan putoavan pennun kiinni, mutta kun et ehdi, niin et ehdi. Kusti yritti vielä etutassuin saada kiinni askelman reunasta pudotessaan, mutta tassut eivät tietenkään pitäneet ja Kusti mätkähti banaanimaiselle kaarelle taipuneena vasen kylki edellä laattalattialle. Pentu putosi siis askelmien välistä nimenomaan sille "väärälle puolelle" suoraan lattialle eli pentu ei kierinyt alas rappusia pitkin. Pennun huuto ei ollut tästä maailmasta ja se taipui luonnottomaan asentoon lattialla vääntyillessään. Perheen kuudesluokkalainen viskasi luurit päästään ja enkun tunti loppui yläkerrassa siihen paikkaan. Kusti ei itse päässyt enää jaloilleen ja piti toista etutassuaan vartaloaan vasten eikä kääntänyt edes kylkeään. Nostimme lasten kanssa huutavan pennun varovasti lattialta omaan tukevaan huopakoppaansa ja aloin soittaa paikalliseen eläinlääkäriin. Minuutit tuntuivat uskomattoman pitkiltä ennen kuin sain eläinlääkäriasemalle yhteyden. Rappusiin pentu oli päässyt takakautta kavuttuaan ensin alimmalle askelmalle 9cm raosta, joka askelman ja potkulistan väliin jää. Siitä samaisesta raosta se mahtui myös putoamaan.

Matkalla eläinlääkäriin Kusti makasi huopakopassaan hievahtamatta ja pelkäsimme pahinta. Eläinklinikalla Kustista otettiin alkututkimuksen jälkeen röntgenkuvat kevyessä nukutuksessa. Neurologisesti kaikki raajat reagoivat vastaanotolla eikä kuvissa näkynyt selviä murtumia, mikä tuntui suoranaiselta ihmeeltä. Vasen etujalka taittui kuvien mukaan jotenkin hiukan liikaa heti kyynärnivelen yläpuolelta. Röntgenkuvistahan ei kaikkia murtumia näe ja pennuilla kasvulinjat tuovat oman haasteensa, joten kuvat lähtivät Kouvolaan ortopediaan perehtyneen erikoiseläinlääkärin tarkasteltaviksi. Tästä konsultaatiosta emme voisi olla Keski-Savon Eläinklinikan Tarja Törmikoskelle yhtään kiitollisempia. Osoittaa loistavaa ammattitaitoa tunnistaa tilanne, jossa tarvitaan tiettyä erikoisosaamista ja ohjata asiakkaat tarvittaessa sen äärelle toisaalle. Kusti pääsi kipulääkkeiden ja täydellisen koppalepo-ohjeen kanssa heräilemään kotiin ja jäimme odottelemaan lisätietoja Kouvolasta. Niitä saimme saman iltapäivän aikana ja aika Kouvolan eläinsairaalaan sovittiin seuraavaksi aamuksi.

Keskiviikkoaamuna Kouvolassa meitä oli vastassa erikoiseläinlääkäri Esa Kesti. "Sieltäkö se meidän pieni kovan onnen soturi saapuu?" Nuo täydellisellä lempeydellä lausutut sanat tuntuivat silloin jotenkin lohdullisilta. Siinä hetkessä syntyi se luottamus, että nyt ollaan hyvissä käsissä. Alkututkimuksen jälkeen kävi selväksi, että ct-kuvat olivat tarpeen. Niistä selvisi, että vasemmassa jalassa oli olkaluun alapään murtuma kyynärnivelen sisällä. Vaihtoehtoja jatkon suhteen ei ollut monta - käytännössä leikkaus tai luopuminen. Leikkauksen ennuste oli hyvä. Harkinta-aikaa ei juuri tarvittu. Päädyimme tekemään parhaamme pennun eteen, mutta tietenkin sillä ajatuksella, että edessä olisi täysipainoista koiranelämää. Kävimme läpi toimenpiteen, kustannukset ja jälkihoidon ja hoitopolkua eteenpäin. Kusti leikattiin samana päivänä ja murtuma tuettiin nauloilla. Kusti pääsi alkuillasta kotia kohti kaulurissa, jalka tukevasti lastassa ja vahvasti lääkittynä, jotta kivut olisivat mahdollisimman inhimillisiä. Saimme kattavat kotihoito-ohjeet ja kaikista hienointa oli, kun eläinlääkärimme Esa osasi jo etukäteen kertoa hoidon vaiheista ja muistutti meitä siitä, että emme ole asian kanssa yksin - soittaa sai aina, asioita kysyä niin monesti kuin tarvitsi ja myös 24/7 päivystävissä Evidensian toimipisteissä oli Kustin potilastiedot käytössä tarpeen vaatiessa. Kotimatkan vajaa kolme tuntia Kusti oli itkuinen ja levoton. Ensimmäisenä yönä potilas nukkui pari kahden tunnin pätkää oman ihmisen nukkuessa patjalla vieressä, mutta muun ajan sylissä oli paras olla. Ensimmäisenä edessä oli lastahoitoa tikkien poistoon saakka, kaksi viikkoa kipulääkitystä ja ensimmäisen neljän päivän ajan kipua hoidettiin kipulääkelaastarilla. Lastassa olevaa jalkaa piti tarkkailla mahdollisen turvotuksen varalta ja lastaan tehdä pitkittäisiä viiltoja, mikäli se osoittautuisi liian tiukaksi. Kusti sai käyttää jalkaa heti leikkauksen jälkeen, mutta liikkuminen oli vahvasti rajoitettua - ulkona käytiin vain tarpeiden tekemiseen vaadittavien askelten verran ja muuten Kusti vietti elämää häkissä tai hihnassa. Lasta piti suojata lialta ja kastumiselta, joten aina pissireissuille siihen sujautettiin pakastepussi ja pieni lastensukka suojaksi. Pentukoiran kanssa näitä sujautuksia kertyi päivässä aika monta. Kusti tottui lastaan alun jälkeen yllättävän hyvin ja oppi liikkumaan sen kanssa tarvittavan määrän. Lasta vaihdettiin Kouvolassa muutaman päivän välein ja tikit saatiin pois toukokuun puolessa välissä, jolloin jalka vielä kevyesti tuettiin viikoksi. Tämä vaihe tiedettiin haastavaksi jo ennalta ja suunniteltiin omaankin kalenteriinkin sopivaksi. Pentu vapautuisi "kahleistaan", mutta lastan tuoma tuki olisi poissa. Liikunnan rajoittaminen oli tässä vaiheessa tärkeintä. Toukokuun viimeisellä viikolla otettiin kontrolliröntgenkuvat, murtuman todettiin luutuneen ja liikuntaa hihnassa saatiin kevyesti lisätä. Kesäkuun 16. päivä oli vuorossa toinen leikkaus - murtuman hoidossa käytettyjen implanttien poisto. Kipulääkitys päälle viikoksi, tikkien suojaus päivän ajan siteellä ja pitämällä pennulla kauluria. Myöhemmin selvisimme vauvan bodysta tehdyllä paidalla, joka osoittautui kaikenlaisia siteitä paremmaksi vaihtoehdoksi, kun molemmat jalat olivat tässä tapauksessa hihoissa eikä Kusti kiinnittänyt tällöin niin paljoa huomiota leikattuun jalkaan. Kesäkuun viimeinen päivä poistettiin toisen leikkauksen tikit ja Kusti pääsi kesälaitumille. Liikuntaa lisättiin kivun sallimissa rajoissa kahden viikon ajan kohti normaalia elämää. Viikon päästä soitettiin Kouvolaan eläinsairaalle kuulumiset ja sovittiin, että ollaan yhteyksissä tarvittaessa. Muita jatkokontrolleja ei tarvittu.

Nyt elokuun alussa tätä kirjoittaessa meillä juoksee ja leikkii murtumasta toipunut, iloinen pentu. Taas voisi istua kannonnokkaan kuvaamaan niitä videoita vapauden riemusta. Niitä, joita pelkäsi, ettei koskaan saisi kuvata. Taaksepäin ajatellessa kevääseen mahtuu paljon - valvottuja öitä, vaihdettuja lastoja, aika monta automatkaa välillä Varkaus - Kouvola, lääkkeenantoa, sylissä kantamista, leikkien keksimistä lähes paikallaan pidettävälle pennulle, hampaiden vaihtumista ja luun syöttämistä lastasta pökkelölle koiralle ja poikkeusoloja monessakin mielessä. Kusti oli aika ajoin turhautunut, haukkui ollessaan häkissä, kaipasi liikettä ja touhua, nukutukset saivat olon siksi päiväksi sekavaksi ja kivut aiheuttivat ajoittain ärhentelyä. Kaiken tämän tiesimme olevan väliaikaista ja pientä sen rinnalla, että saisimme koiran kuntoon. Päätimme mennä eteenpäin yhteen hiileen puhaltamalla koko perhe. Kusti antoi edelleen tehdä hoitotoimet hyvin, otti lääkkeet kiltisti ja käpertyi omiensa lähelle mielellään. Toki kevääseen mahtuu myös kahden aikuisen työt, kahden ala-asteikäisen etäkoulu, tulevan eskarin kotikerho, kuten hän kevään omia kirjallisia töitään nimitti, koronakevään erilaista arkea, huolta tulevasta ja iloa edistyksestä. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin kiitollisuus. Rakas kallis koira on vienyt ennen kaikkea sydämen, mutta myös rahat ja välillä yöunetkin. Tämä on ollut lapsillekin oiva oppitunti todellisesta välittämisestä ja vastuunkannosta.

Kaiken kaikkiaan meillä kävi kuitenkin uskomaton onni monenkin asian suhteen. Saimme erinomaista ensiapua, konsultaation ohjaamana pääsimme oikeanlaiseen hoitoon ja mitään muuta en voisi Kustin saamalta hoidolta toivoa. Kouvolassa Esa otti meidät vastaan vankkumattomalla ammattitaidolla ja asiantuntemuksella, mutta myös empaattisesti, asiakaspalveluhenkisesti ja arjen realiteetit täysin ymmärtäen. Hän osasi kertoa jo etukäteen mihin kannattaa missäkin hoidon vaiheessa varautua ja kiinnittää huomiota. Tästä oli valtavasti apua koko projektin ajan. Lämmin kiitos kaikesta Esalle ja koko Kouvolan Evidensian tiimille. En löydä moitteen sanaa yhdestäkään käyntikerrasta. Kustin leikkaus onnistui hienosti ja toipuminen täysin odotusten mukaan. Aina näin vaativat murtumat eivät parane näin hyvin ja Kustinkaan tulevaisuudesta ei kukaan voi vielä sanoa varmaksi. Nyt on kuitenkin hyvä näin.

Murtuman hoito vei aikaa ja tuli maksamaan tuhansia. Terveenä hyrräävää karvapalloa ja lasten riemua katsoessa kaikki tuntuu kuitenkin sen arvoiselta.